Digiloikka = asioiden järkeistäminen olemassa olevilla työkaluilla

Tämä kirjoitus koostuu Timo rajalan kysymykseen liittyvistä vastauksista Facebook -ketjussa.

Digiloikkaan kuuluu nähdäkseni se, että ohjelmistolukoista pyritään pääsemään eroon ja/tai että täydellinen API on saatavilla, jotta integraatiotyö ei olisi aina ”tonnin tunti”, vaan tarvittaessa töitä voisi tehdä oman henkilökunnankin toimesta.
Tähän liittyen myös ostotoiminnassa tulisi huomioida pienempiä yrityksiä kuin CGI, Tieto yms. rosvojen sijaan. (Toki tämän määrittelyn tulisi tapahtua valtiotasolla, jotta kunnat eivät pystyisi sooloilemaan tuhansine eri järjestelmineen luoden TUSKAA, KÄRSIMYSTÄ ja tarpeetonta HUONOUTTA. Mutta koska näin ei ole, avaus on tarpeellinen.)

Tähän liittyen, Akaan kotisivujen julkaisujärjestelmän tulisi olla suoraan osana / yhteydessä muihin, jolloin esim. tiedotteen julkaisu ei vaatisi muuta kuin kirjoittamisen ja dokumentin tyypin määrittämisen tiedotteeksi. Mikäli tiedotteeseen liittyy muita dokumentteja, ne olisi automaattisesti saatavilla tiedotetta lukeville. Poislukien tietysti henkilötietosuojalain mukaisia tietoja sisältävät dokumentit. Tarvittaessa esim. sotut voisi automaattisesti sensuroida, mikäli dokumentissa ei ole mitään esim. työsuhdeasioita. Kaikki tämä määritettyjen metatietojen ja määrättyjen dokumenttikulkujen sekä -käsittelyjen mukaisesti.

Tämä olisi valtava loikka avoimuuteen ja työnkulut vapauttaisivat rutkasti aikaa johonkin merkityksellisempään.
Ja ennen kaikkea, suurta osaa kotisivun sisällöstä ei tarvitsisi erikseen luoda.

Sitten:
Tarvitaan Akaa appsi (Android, IoS, Windows phone jne.), jolla voi hoitaa kaikki kunnallisiin palveluihin liittyvät toimet. Ajanvaraukset, ilmoitukset, lupa-asiat, varata tiloja jne. sekä nähdä kuulutukset, tiedotteet yms. ajankohtaiset asiat.

Koulutustoimessa käytänteet ovat Suomessa olleet huonoimmillaan, että on haalittu baziljoona tablettia ja niihin e-kirjat. Tuo ei ole digitalisaatiota. Se on paskaa, koska tabletilla ei juuri muuta tee kuin katsele ja tee yksinkertaisia toimia.

Tuon takia, jos mitään laitteita hankitaan, niiden pitäisi olla kannettavia. Tuonne johonkin ”haaraan” kirjoitin, että kaiken ei tarvitse olla uutta ja kiiltävää, vaan esim. käytettyjen, ammattitasoisten leasing -läppärien hankintoja tulisi selvittää. Ne päihittävät kestävyydellään helposti käytännössä minkä tahansa alle 1000€ hintaluokassa olevan ”kotiläppärin”.
Tehokkuus riittää varsin mainiosti, jos käyttömuistia on tarpeeksi ja vielä herkumpaa, jos SSD kovalevyillä. Esim. tabletiksi kääntyvät Lenovo x-series voisivat olla kovaa sanaa. Jossain luokissa voisi olla telakat erillisine syöttölaitteineen ja näyttöineen, jolloin tarvittaessa pystyisi käyttämään kahta näyttöä samanaikaisesti.

Joskus 10v sitten hekumointiin, kuinka 80-90-luvulla syntyneet diginatiivit tulevat olemaan suvereeneja, koska ovat teknologian ympäröiminä eläneet. Se ei kuitenkaan ”mennyt ihan niin”, koska mitään oleellisia tietoja ei heille opetettu ja esim. Excelin ja Outlookin käyttö ei suju, vaikka ovat De Facto -asemassa työelämässä ja siten tärkeitä hallittavia, mutta epäseksikkäiksi koettuja, koska M$-Works…
Mika setälän tuotua BOYD (BringYourOwnDevice) -mallin esille ja joidenkin empiessä yhdenvertaisuudesta, ikään kuin jatkoin yllä olevaa mantraa.

Toki tässä voi ajatella vanhakantaisestikin, että mietitään hyvin tarkkaan, minkälainen opetus ylipäätään tarvitsee laitteita ja, uskon, että rajauksen jälkeen on mahdollista päästä erityisesti varustettuihin luokkiin, joissa tarvittavat päätteet ja vempeleet ovat valmiina. Niissä voi sitten olla oheisrautaa robotiikan opetteluun sekä oma luokkansa yleisopetukseen, jossa opetettaisiin ohjelmointiperusteita (vaikka niitä oppimispelejä varten).
Ja sitten tulisi olla ihan yleiskäytössä olevia päätepisteitä / pienluokkia, joissa oppilaat voisivat vapaasti tehdä tehtäviä.

Tuollaisissa käytänteissä olisi sellainen etu, että rauta voisi olla yhteneväistä ja siten perusympäristöt helposti kloonattavissa laiterikkojen varalta.

Ja tähänkin, käytetyn _laatu_ IT hankkiminen tulisi selvittää ja pitää vaihtoehtona. Itse ostan pelkästään käytettyjä liisareita ja no-worries, kunhan ostaa tarkastettuja. Niillä on hyvä markkinatilanne ja välittäjiä on Suomessa hyvin.

Ja kuten aiemmin sanoin, laadukkaan käytetyn hinnalla ostettava uustuote on tehty purukumista ja aiheuttaa hirvittävää tuskaa. Ja toisaalta, jos ostaa kunnollisen suoraan, kustannus saattaa olla esimerkiksi 3-5kertainen. Tuollaisella hintaerolla ei ole mitään järkeä ainakaan perustella minkäänlaisella takuukysymyksellä, koska esikäytetty laite ei omaa mitään valmistusvirheistä syntyviä äkkikuolemia vaan todennäköisesti kestää ongelmitta pitkään. Ja jos nyt joku sattuisi kuolemaan tyypillisen käytetyn takuuaikana (6kk tai 12kk), jäädään silti laitekohtaisessa kustannuksessa alle uuden.

Ja jumalauta, niitä voi ostaa pienen reservin siltä varalta, että Rane jo Jorkki robottikättä ohjelmoidessaan tulevat kaataneeksi sillä kolapullon näppikselle (tosin Lenovoissa on näppiksen alla valutusallas, josta neste valuu hallitusti pois ja vain näppäimistö pitää uusia)
https://www.youtube.com/watch?v=VqwL7GnxiI0

BOYD kuulostaa järkevältä, koska se käyttää olemassa olevia resursseja. Kuitenkin eri laitevariaatiot, käyttöjärjestelmäversiot yms. tuovat oman rikkansa soppaan, mikä saattaa lisätä tuskastumista – niin opettajien kuin oppilaidenkin. Siksi yhtenevä laitekanta olisi ehkä yleisen toimivuuden nimissä parempi.

Kommentointi on suljettu.